Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

TAIVAL

Ensiaskeleista se lähtee. Taival, joka on elämämme mittainen. Sen pituudesta emme tiedä emmekä siitä, mitä taipaleellamme tapahtuu. Jokaisella meistä on tietenkin oma taipaleemme, mutta silti saamme taivaltaa yhdessä. Ensimmäiset askeleemme otamme toisen ihmisen tukemana. Se rohkaisee meitä uusiin askeleisiin. Kun jalkamme kantavat, kuljemme taivaltamme rohkeammin ja varmemmin. Ensitossumme vaihtuvat suurempiin kenkiin ja kulutammekin niitä muutamia matkamme aikana. Taival, jota teemme on meille salainen. Usein se täyttyy ilosta ja onnesta, jännityksestä ja odotuksesta, itkusta ja kyynelistä, tutuista ja tuntemattomista. Rakkaistamme ja ystävistämme. Poutapäivistä ja sadekuuroista, viileydestä ja lämmöstä. Elämästä. Jokaisen taipaleelle osuu erisävyisiä hetkiä. Niiden sävyt ovat juuri niin kauniita kuin millaisena ne näemme. Siksi jokaisen taival on ainulaatuinen. UULA SISÄVÄRIKARTTA SÄVY TAIVAL Hurmaavalla pehmeydellään yllättävä, viileän tummanruskea sävy, jossa on sy

KIVI

Nurmikon apilamerestä löytynyt neliapila on onnenkantamoinen, joka osuu kohdalle tosi harvoin. Sellaisen aarteen löytäjä saa olla ylpeä löydöstään ja on onnensa ansainnut. Mutta kivistä, emme koskaan löydä kahta täysin samanlaista. Jokainen niistä on ainutlaatuinen omalla tavallaan.  Kivissä on omat sävyt ja omat kuviot. Ne ovat kooltaan ja muodoiltaan erilaiset ja niiden pintaa koristavat juhlava sileys tai arkinen karkeus. Aika on tehnyt tehtävänsä kivien pinnoilla. Nöyrästi ne ovat ottaneet vastaan tuulet ja tuiskut, pakkaset ja helteet, kuivuudet ja sateet. Ehkäpä siksi ne ovat muokkaantuneet juuri sellaisiksi kuin ovat. Kivissä on voimakkuutta ja vivahteikkuutta. Niiden ainutlaatuisuus on kiehtovaa. Voimme vain ihailla niiden monimuotoista kauneutta ja sävyjen harmoniaa.

POLKU

Vuosien aikana kulkijoiden askeleet ovat painuneet maahan, muodostaen satunnaisesti kiemurtelevan reitin. Joku rohkea on ottanut ne ensimmäiset askeleet, luodakseen matkan jonnekkin. Polun, jota muutkin voivat seurata. Mutkitteleva polku kiertää pellon laitaa, kiemurtelee metsän siimekseen, nousee metsäiselle kalliolle,  kätkeytyy puiden siimekseen. Se johtaa joen rantaan ja yhdistyy toiseen polkuun jatkaakseen taas matkaa jonnekkin. Polun matkassa näkyy elämän vaihtelut. Nousut ja laskut, valot ja varjot, kuivuus ja karuus, pehmeys ja kovuus, päättäväiset askeleet, muutamat haparoinnit ja harhailut. Mihin sitten polku lopulta johtaakin, on joskus salaisuus. Toisinaan määränpää on tuttu ja polku kotoisa. Aina silloin tällöin polku peittyy satumaisen utuisaan harsoon. Silloin pitää vain rohkeasti ottaa askeleet eteenpäin ja antaa polun johdattaa, kunnes on jälleen varma siitä missä on ja minne on menossa. UULA SISÄVÄRIKARTTA SÄVY POLKU Savuisuudellaan ja tyylikkyydellään vall

SUMU

Yön viileys värjää nukkuvaa maisemaa.  Sen tummuus hiipuu hiljalleen. Sumu liikkuu vahvana peltojen yllä.  Utuisuus on lumoavan salaperäinen. Sumu irrottaa otteensa yön liepestä ja kaappaa hellästi, kohti korkeuksia kohoavan aamuisen auringon harmaaseen syleilyynsä.  Auringon ensisäteiden kajastus loihtii heräävän tienoon ylle  taianomaisen tunnelman. Vähitellen valo voittaa.  Se voimistuu ja sumu hälvenee hetkeksi, saapuakseen taas yöllä uudelleen. Tuuli yllyttää puiden lehtiä värikkääseen kilpajuoksuun pihamaalla.  Pellot ovat jo satonsa kantaneet. Linnut kokoontuvat yhteiseen lähtöön. On syksy. UULA SISÄVÄRIKARTAN SÄVY SUMU. Ainutlaatuisen pehmeä, hieman rusehtavaan  vivahtava, keskivaalean harmaa sävy, joka on  viileän samea ja sumuinen. Kevyen rauhallinen ja unisen etäinen sävymaailma syntyy yhdistämällä  UULA SISÄVÄRIKARTAN sävyt Sumu, Kivi, Aavikko ja Huurre. Sivuiltamme UULA.FI löytyy uusi sisävärikarttamme sekä  Sävypaletti-esite  sisustussuunnittelun